FANDOM


Rodorian kuningaskunta (ltn. Poloferum exce Rodoria) eli Rodoria on valtio Välimerellä, IRL Kreikassa. Se on käyttäjän Vallu valtio ja se on osallistunut valtiopeliin 14.

Rodoria on rauhaisa maa, jossa pidetään hyvästä ruuasta ja maukkaasta juomasta. Kaikki viinit paitsi Rosé-viinit ovat suosittuja ja kala on pastan ohella tärkeä osa rodorialaista ruokakulttuuria.

Kyporialaiset valloittivat pitkään kestäneen sodan jälkeen Rodorian kuningaskunnan vuonna 166 eaa. ja sen jälkeen Rodoria oli kyporialaisten alaisuudessa. 1500-luvulla jo lähes kadonnut latenon kieli elvytettiin ja vuonna 1801 Rodoria sai autonomisuuden. Rodoria itsenäistyi 18. helmikuuta 1862 Kyporiasta helmikuun vallankumouksen johdosta.

Maantiede ja ilmasto Muokkaa

Saarilla kasvaa eukalyptuspuita, joita istutettiin soisille alueille vuonna 1866 malarian kitkemiseksi. Rannoila kasvaa tammia sekä kaupunkien tuntumassa Rodorialle tuotuja istutettuja palmuja.[1]

Rodorian sää on kesäisin kuuma, syksyllä ja keväällä lämmin ja talvella leuto. Joinain talvina voi jopa sataa lunta, mutta vain korkeissa paikoissa. Maa on suosittu turistikohde.

Historia Muokkaa

Antiikki Muokkaa

Rodorian kuningaskunta perustettiin noin vuonna 500 eaa. Se oli pieni ja itsekseen kehittyvä saarivaltio, joka harjoitti taloudelleen tärkeää kaupankäyntiä itään ja länteen.

Kyporialaisten valloitukset Muokkaa

Etelässä ja idässä alkoi kasvaa ja vahvistua Kyporian keisarikunta. Rodorialaiset alkoivat pelätä miehitystä ja kokosivat suuren laivaston vanhoista kauppalaivoista. Kyporia ei kuitenkaan ollut hyökkäämässä Rodoriaan, mutta kun Rodoria näytti kokoavan laivastoa, Kyporian keisari pelästyi ja aloitti hyökkäyksen Rodoriaan.

Rodorialaiset olivat odottaneet Kyporian hyökkäystä ja Rodorian kuningas Pelennos levitti kansan keskuuteen valheita kyporialaisten julmuudesta. Azzurrialaiset tuhosivat Rodorian laivaston, valloittivat sen kokonaan ja teloittivat Pelennoksen.

Keskiaika Muokkaa

Rodorialaiset hämmästyivät, kun kyporialaiste eivät olleetkaan julmia ja hirveitä. Kyporialaiset valehtelivat keskiajalla Pelennoksen olleen Saatanan kätyri, mutta siitä huolimatta vanhan Pelennoksen linnoituksen nimeä ei muutettu.

Sydänkeskiajalla elvytettiin antiikin aikoina puhuttu latenon kieli, joka sai uudenlaisia vaikutteita rodan kielestä ja kreikasta.

Autonomia Muokkaa

Rodoriassa alkoivat kapinalliset heräillä ja vaatia itsenäisyyttä Rodorialle. 1700-luvulla heikentynyt Kyporia alkoi pelätä sotaa rodorialaisten kanssa, joten Kyporia keisari päätti antaa Rodorialle autonomian. Se riitti seuraavaksi 60 vuodeksi.

Helmikuun vallankumous ja itsenäisyys Muokkaa

Rodorialainen kommunistinen kapina-ajattelija Nupol Theklarf sai kansan kuohumaan 9. helmikuuta 1862. Hän puhui itsenäisyydestä, Rodorian kuningaskunnan palauttamisesta, kommunismista ja yhtenäisyydestä. Puhe jakoi kansan kolmeen osaan: kommunistisiin partisaaneihin (KOMP), oikeistopartisaaneihin (OIPA) ja porvareihin eli haluttomiin.

Helmikuun vallankumous käynnistyi 10. helmikuuta 1982. Rodorialaiset tarttuivat aseisiin ryöstämällä niitä asekaupoista ja hyökkäsivät Kyporian kahteen Rodorian sotilastukikohtaan. Kyporia yllätettiin ja se lähetti sotalaivoja Rodoriaan. Rodorian eteläosat olivat seuraavat kymmenen päivää Kyporian hallinnassa.

Thekarf kuoli 18. helmikuuta 1962 ja KOMP hajaantuivat. Porvarit myivät halpoja ja huonoja aseita OIPA:lle ja ostivat rahoilla hyviä aseita Kyporialle. Tämä ei riittänyt, sillä rodorialaisilla paloi itsenäisyyttä haluava kansallinen kiihko. Kyporia joutui perääntymään pikkuhiljaa.

25. helmikuuta 15 päviää kestänyt hidas ja monta johtajaa käsittänyt vallankumous onnistui ja Kyporia tunnusti Rodorialle itsenäisyyden. Keisari tuli luovuttamaan Rodorian valtiaan valtikan Rodorian varakuninkaalle, josta tuli kuningas ja Rodorian muodollinen johtaja.

Vallankumouksen jälkeen ja Lokakuun vallankumous Muokkaa

Vallankumous jätti jälkensä kansakuntaan. Ihmiset suhtautuivat kuolemaan vakavasti, mutta siitä huolimatta monia azzurrialaisia Rodoriaan jääneitä komentajia ja rodorialaisia porvareita vangittiin, kidutettiin ja osa jopa mestattiin.

Viisi vuotta vallankumouksen jälkeen syttyi Lokakuun vallankumous, jossa kuningas syrjäytettiin vallasta ja maasta tuli tasavalta. Tänä aikana Kyporia pelotteli Rodorian kapinajohtoa kommunistisella työväenkapinalla.

Kansallislaulu Muokkaa

Rodorian kansallislaulun on säveltänyt Anton Klaudio vuonna 1962. Kansallislaulu oli alunperin pelkkä lyhyt sinfonia, mutta siihen lisättiin sanat Rodorian sisällissodan jälkeen. Sanoissa kerrotaan Rodorian saaresta, sen kansasta ja Kyporiasta.

Politiikka ja hallinto Muokkaa

  Party 1: 3 seats
  Party 2: 12 seats
  Party 3: 8 seats
  Party 4: 3 seats
  Party 5: 5 seats

Rodoriaa johtaa suurkonsuli, jonka kausi kestää vuoden. Joka vuosi valitaan Rodorian konsulistoon kaksikymmentä konsulia, joiden keskuudesta valitaan ylikonsulit, varasuurkonsulit ja suurkonsuli.

Rodorian muodollinen ja valtaapitävä johtaja on suurkonsuli, joka voi mm. julistaa sodan parlamentin tuella ja sopia diplomaattisopimuksia ilman ylikonsulistonsa hyväksyntää. Hänen valtuudensa vastaavat suunnilleen Yhdysvaltain presidentin valtaoikeuksia.

Ylikonsulit vastaavat ministereitä. Heitä on aina kymmenen ja heistä tärkeimmät ovat ulko- ja sisäasiain ylikonsulit. Ylikonsulit toimivat suurkonsulin alaisuudessa, vaikka suurkonsuli ei heitä nimitäkään. He muodostavat myös ylikonsuliston.

Puolueet Muokkaa

Rodoriassa on viisi puoluetta ja kaikilla niistä on paikkoja konsulistossa. Puolueen rekisteröimiseen tarvitsee 1000 kannattajaa puolueelle. Rodoriassa on kolme "pääpuoluetta", jotka ovat Demokraatit, Rauhanpuolue ja Konservatiivit. Nykyiset puolueet ovat:

  • Rauhanpuolue, keskusta-vasemmisto, 12 paikkaa, hallitus
  • Demokraatit, keskusta, 8 paikkaa, hallituksessa
  • Konservatiivit, oikeisto, 5 paikkaa, oppositiossa
  • Punainen Tulevaisuus, vasemmisto, 3 paikkaa, hallituksen tukipuolue
  • Liberaalipuolue, keskusta-oikeisto, 3 paikkaa, oppositiossa

Rodoriaa on johtanut vuodesta 2021 lähtien keskusta-vasemmistolainen hallitus, jonka pääasialliset poliittiset vastustajat ovat Konservatiivit ja Liberaalipuolue. Rauhanpuolue on hallituksessa Demokraattien kanssa ja Punainen Tulevaisuus toimii hallituksen tukipuolueena.

Hallinnollinen jako Muokkaa

Rodoria jakautuu kuuteen kuntaan; Pohjois-Thoredo, Etelä-Thoredo, Kessvan, Cetnerego, Cosudu ja Korsê. Näistä kunnista Kessvan on asutuin ja siellä sijaitsee pääkaupunki Ajatzio. Toiseksi asutuin kunta on Cetnerego.

Kriminaalipolitiikka Muokkaa

Bunevich Stanislav - 70s

Rodorian oikeus- ja rikosasiain ylikonsuli Filippo Zenos. Kuva: By Дмитрий Буневич (Own work) (CC BY-SA 3.0)

Rodoriassa rikollisuuteen suhtaudutaan tiukasti. Perustuslain kolmannen osion rikokset-osio jakaa rikokset kolmeen luokkaan: lieviin, vakaviin ja törkeisiin. Tuomiot jaetaan siis rikoksen tyypin mukaan. Ensin valamiehistö luokittelee rikoksen johonkin yllä mainittuun luokkaan, jonka jälkeen tuomari antaa valamiehistön valittavaksi viisi erilaista tuomiota. Valamiehistö voi myös kieltäytyä valitsemasta yhtäkään tuomarin esittämistä tuomioista ja todeta syytetyn syyttämäksi.

Tiukkojen lakien ja kansallismieliisyden ansiosta Rodoriassa on hyvin vähän rikoksia. "Yleisimmät" rikokset ovat murto- ja taskuvarkaudet, mutta niitäkin sattuu hyvin harvoin.

Kuolemantuomio Muokkaa

Rodoriassa on käytössä kuolemantuomio. Tuomio oli alunperin suunniteltu käytettäväksi vain Rodorian kahdeksan päivää kestäneessä sisällissodassa vuonna 1962 Kyporian vakoojia vastaan, mutta kukaan ei jaksanut kumota lakia Rodorian itsenäistymisen jälkeen.

Kuolemantuomion toteutus on ampuminen.

Kuolemantuomion voi saada vain Törkeästä ja kansallista turvallisuutta vahingoittavasta maanpetturuudesta ja törkestä, välinpitämättömästä ja tarkoituksellisesta sarjamurhaamisestaTörkeäksi ja kansallista turvallisuutta vahingoittavaksi maanpetturuudeksi lasketaan terrori-iskut ja kapinat. Sarjamurhaamiseksi lasketaan yli kolmen henkilön murhaamisesta alle tai tasan kahdessa viikossa.

Rodoriassa on teloitettu yhteensä 26 henkilöä, mikä on hyvin pieni määrä, sillä teloitetuista 23 teloitettiin vallankumosten aikoihin. Yllä olevia rikoksia tapahtuu hyvin, hyvin harvoin ja lähes aina suurkonsuli armahtaa rikollisen. Yllä olevia rikoksia on sattunut Rodoriassa 1900-luvulla vain kolme kertaa.

Vain suurkonsuli voi määrä kuolemantuomion, mutta vain hän voi myös armahtaa rikollisen.

Talous ja liikenne Muokkaa

Rodorian talous perustuu matkailuun ja kalastukseen. Maassa käy vuosittain 100 tuhatta turistia. Keskimäärin turistit viipyvät Rodoriassa 1,3 viikkoa ja yksi turisti tuottaa Rodorialle keskimäärin 798,1 euroa, eli 3470 drakmaa. Turismi on kuitenkin laskussa, koska suurin osa turisteista suunnistaa Kyporiaan, Thedeaniin ja Rodoriaa ympäröivään Azzurriaan.

Valuutta Muokkaa

Rodorian valuutta on Drakma, jonka arvo on suhteellisen huono verrattuna muiden maiden valuuttoihin. Rodoriassa eivät käy mitkään muut valuutat ja rahanvaihtopisteitä on vähän. Yksi drakma vastaa 0,12 euroa.

Drakma jakautuu sataan seltoon, jonka merkki on Ç. Seltoja käytetään hyvin harvoin. Setelit ovat seuraavat; 1Ð, 5Ð, 20Ð, 50Ð, 100Ð, 200Ð, 500Ð ja 1000Ð. Näistä käytetyimmät ovat 1Ð:n, 5Ð:n, 50Ð:n ja 100Ð:n setelit. Kolikoita on kolme; 20Ç, 50Ç ja 1Ð.

Verotus Muokkaa

Valtio verottaa joka kansalaiselta erikseen kansalaisen tilipäivänä, joten kansalaisten työnantajien ei tarvitse vähentää kansalaistensa palkoista veroja ja antaa niitä valtiolle.

Verotusluokka Veroprosentti Vuositulot
Ei verotusta 0% 0 - 7000Ð
Alhainen verotus 10% 7000 - 14 000Ð
Normaali verotus 20% 14 000 - 25 000Ð
Korotettu verotus 28% 25 000 - 50 000Ð
Korkea verotus 35% yli 50 000Ð
Arvonlisävero (kaikista tuotteista) 8,6% -
Yhteisövero (kaikille yrityksille) 15% -

50% verorahoista menee valtiolle, 20% kunnalle ja 20% piirikunnalle.

Osavaltion ja kunnan tehtävänä on verorahoilla kustantaa ilmainen koulutus , terveydenhuolto ja harrastusmahdollisuudet*.

*Harrastuspaikat yleensä perivät pientä maksua, jolla hankitaan harrastusvälineitä yms. Tämä maksu on yleensä keskimäärin 2700Ð/vuosi.[2]

Tiet, lentoliikenne ja rautatieliikenne Muokkaa

Rodoriassa teistä pidetään hyvin huolta ja niiden kunnostus maksetaan veroista. Rodoriassa käytetään vähän autoja, vaikka bensiinin hinta onkin kallis. Rodoriassa on hyvin tehty kaavoitus, eli suuret päätiet ohittivat kaupungit ja kylät ainakin viiden kilometrin päässä keskustasta. Näin vähennetään melua.

Malmin lentokenttä 1972

New Burutin lentokenttä

Rodorian ainoa lentokenttä (Avioseum ex New Burut) sijaitsee suurimmassa kaupungissa New Burutissa. Ainoat maassa lentävät lentoyhtiöt ovat Aeromere, BookAir ja Kyporia Airways.

Rautatieliikenne on tärkein matkustuskeino Rodoriassa. Kaikkien kaupunkien välillä menee junaliikennettä. Rautatiet ja niiden vaunut omistaa yksityinen Fedirvirige co. valtion säätämissä puitteissa, eli mikäli yhtiö rikkoo valtion asettamia puitteita, rautatiet ja vaunut siirtyvät valtion omistukseen.

Kaupungit Muokkaa

Rodorian kaupungit

Alla on listattuna kuusi Rodorian suurinta kaupunkia.

sija kaupunki väkiluku
1 New Burut (tunnettu myös Kacius Burutina) 21 000
2 Forum Allum 9 000
3 Calmista 4600
4 Zaklojava 4160
5 Sitadelto 2900
6 Barrelio 1050

Väestö Muokkaa

Rodoriassa on noin 56 tuhatta asukasta. Yli 80% asukkaista asuu kaupungeissa.

Rodorian väestö on vaaleaihoista. Ikäjakauma menee seuraavasti; 0-20-vuotiaat 34%, 20-40-vuotiaat 42%, 40-70-vuotiaat 16%, 70-90-vuotiaat 5% ja yli 90-vuotiaat 3%. Rodoriassa on vähän vanhuksia ja työntekijöitä on suhteessa työpakkoihin hyvin paljon. Noin joka kolmas 20-40 vuotias on työtön, sillä työpaikkoja on yksinkertaisesti liian vähän.

Elinkeinot Muokkaa

Rodorian pääelinkeinot ovat kalastus. Turisteja Rodoriaan tulee paljon. Viinitilat ovat yleisiä Rodoriassa ja siksi maailman kuuluisimmat viinit tulevatkin Rodoriasta. Sellaiset viinimerkit kuin Coupê-Veen ja Monttino tulevat Rodoriasta ja ne ovat hyvin suosittuja ulkomailla.

Kielet Muokkaa

Ainoa Rodoriassa puhuttu kieli on latenon kieli. Maassa karsastetaan muiden kielten puhumista ja oppimista ja latenoonkin otetaan vain hyvin harvoin lainasanoja. Latenon kieleen ei yleensä oteta uusia sanoja vanhoista kielistä, vaan yleensä pyritään muodostamaan yhdyssanoja vanhoista sanoista. Esimerkiksi sana afurus tarkoittaa autoa ja vankkureita.

Uskonto Muokkaa

677px-Cristian village, Sibiu County - the citadel church2

Calmiston linnakirkko

Rodorian väestöstä lähes 100% kuuluu Latinalaiseen kirkkoon. Maan väestö onkin hyvin uskonnollista. Latinalainen kirkko on hyvin samanlainen kuin Katolinen kirkko, mutta siinä on lukuisia eri profeettoja eikä pyhimyksiä tunneta. Ainoa Latinalaisen kirkon pyhiinvaelluskohde sijaitsee pääkaupunki Calmistassa ja se on vanha Calmista linnakirkko.

Kulttuuri Muokkaa

Ruoka Muokkaa

Tonnikalapasta

Tyypillinen rodorialainen illallinen, jälkiruuaksi on yleensä hedelmäkakkua.

Rodoriassa syödään paljon kalaruokia. Erityisen suosittua on tonnikalapasta. Pastoista yleisimmiten käytetään penne pastaa, joka onkin itseasiassa keksitty Rodoriassa.

Yleiseen illallistapaan kuuluu juoda ensin valkoviini ja sitten punaviini. Olutta ei koskaan juoda illallisen aikana, mutta lounaan aikana kyllä. Päivässä aterioidaan kolmesti; noin kymmenen aikaan brunssi, noin yhden aikaan lounas ja kello viiden ja seitsemän välillä illallinen.

Taide Muokkaa

Rodoriassa harrastetaan paljon veistoksien tekemistä. Myös maalaustaiteen saralta löytää mestareita, kuten Eustis Kontos, joka on maalannut yhden ballonistisen taidesuuntauksen tunnetuimmista teoksista, Tanssivan Klownin.

Rodoriassa taiteeksi lasketaan myös pilarien koristelu. Esimerkiksi parlamenttitalon ulkopilarit ovat täynnä upeita kaiverruksia, jotka 1800-luvun rodorialaiset mestarikuvainveistäjät ovat tehneet. Pilareihin on kaiverrettu muun muassa enkeleitä, demoneita, jumalia, alastomia ihmisiä ja vessanpyttyjä.

Musiikki Muokkaa

Rodoriassa pidetään eniten perinteisestä kansantanssimusiikista, jota nykyajan pop- ja rap-laulajat ovat soveltaneet yhteen nykyaikaisten rytmien kanssa. Sen vuoksi Rodoriassa radiota kuunnellessa voi yhtäkkiä kuulla rap-laulua perinteisen banjon kanssa.

Yksikään artisti Rodoriassa ei ole kuitenkaan toistaiseksi yltänyt maailmanmaineeseen, mutta nuoriso on entistäkin kiinnostuneempi musiikista ja lähivuosina saattaa maailmanmaineeseen nousta joku taitava nuori artisti. Nuoria kiinnostavat lähinnä disko-, rap- ja popmusiikki.

Tapakulttuuri Muokkaa

Rodorialaiset ovat kohteliaita ja ystävällisiä. He saattavat tarjota puoliksi tuntemattomalle henkilölle vaikka irlantilaisen kahvin, jos henkilö vaikuttaa mukavalta. Rodorialaiset juovat myös paljon viiniä ja kello yhdeksän jälkeen illalla ei kannata olla ulkona.

Rodorialaiset eivät pidä arvoista ja 70%:n mielestä kaikkien ihmisten pitää olla tasa-arvoisia taloudellisista tai muista syistä huolimatta. Tämä on antanut vasemmistopuolueille suosiota, vaikka Demokraatit ovatkin tällä hetkellä suurin puolue.

Urheilu Muokkaa

Nearside

FC Ajatzio vs. FC Evanloun

Rodorialaiset ovat olympiafaneja. Kerran on käynyt jopa niinkin kauheasti, että olympialaisten miesten sadan metrin juoksun hävinnyt rodorialainen urheilija teki itsemurhan häviönsä johdosta. Rodorialaiset ovat siis hyvin kilpailuhenkisiä urheilua kohtaan.

Tunnetuin rodorialainen jalkapalloseura on FC New Burut, joka on tullut tunnetuksi luottopelaajastaan Damen Drivasista. Drivas on tehnyt uransa aikana lukuisia maaleja ja vaikuttanut suuresti FC New Burutin voittoihin. Drivas tullaan näkemään taas ensi Jalkapallon mestarien liigan kilpailuissa.

Lähteet Muokkaa

  1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Korsika#Maantiede
  2. http://fi.valtiopeli.wikia.com/wiki/Thedean#Verotus
Yleisesti:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikka
Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.