Valtiopeli Wiki
Advertisement

Mittelandin keisarikunta (Mitteland Reize) eli Mitteland oli valtio Euroopassa. Se oli Franklandia ja Krinidadia edeltänyt valtio, joka tunnettiin itsevaltaisesta keisaristaan.

Mitteland on osa historiaa valtiopelissä 14.

Historia[]

Kun Frankkien tuhatvuotinen valtakunta hajosi vuonna 1803, se jakautui Saksimaahan ja Mittelandiin. Nämä maat olivat pitkään hyvin vihamielisiä toisilleen.

Demokratian aika[]

Vuonna 1920 maassa säädettiin uusi perustuslaki, jonka mukaan keisarin valta on vain edustuksellista ja todellista valtaa pitää parlamentti, jonka jäsenet kansa valitsee. Tänä demokratian aikana oli myös sananvapaus.

Vuonna 1926 maan talous lähti laskuun ja keisari Vilhelm III piti syynä demokraattista hallintoa. Vilhelm otti armeijan haltuunsa ja miehitti parlamenttitalon vuonna 1927. Hän teloitutti kaikki kansanedustajat ja poliitikot ja aloitti taas absoluuttisen monarkian ajan.

Suuri maailmansota[]

Suuri maailmansota muutti perusteellisesti Mittelandin ja Saksimaan välit. Kummatkin olivat samalla puolella.

Sota alkoi vuonna 1927 ja sen alkuvuosina Mitteland oli vahvasti voitolla. Se miehitti Jeylannin pohjoisosat. Vuonna 1930 sotaonni kääntyi ja liittoutuneet alkoivat taas painostaa Mittelandia.

Romahdus[]

Kansa oli pitänyt niin paljon demokratian ajasta, että he ryhtyivät kapinaan. Suuri kapinajärjestöt "Vapaat frankit!" valloitti koko Krandörffin ja teloituitti keisarin pojan 15. marraskuuta 1932. Keisari oli paennut Saksimaahan.

Liittoutuneet kuitenkin marssivat samana päivänä Mittelandin rajojen yli ja Mitteland jaettiin Kirjalan, Khalifornian ja Jeylannin kesken.

Mitteland julistettiin tuhoutuneeksi joulukuussa 1932. 6. lokakuuta 1933 Franklandin demokraattinen liittotasavalta julistettiin itsenäiseksi.

Advertisement