Valtiopeli Wiki
Advertisement

Äitil-Lizen sota oli Äitilin ja Lizenin välillä käyty sota vp14. Sodan syyn arvellaan olleen Äitilin valtionjohdon tarve ajaa poliittista agendaansa aseellisesti Lizenin alueilla muiden keinojen epäonnistuttua.

Sodan vaiheet[]

1. vaihe Operaatio Haades[]

Äitilin Lizeniin sijoitettujen solujen tekemät terrorihyökkäykset aiheuttavat lukuisia kuolonuhreja siviiliväestön keskuudessa, iskujen tavoitetta ei kuitenkaan onnistuta täyttämään (infrastruktuurin kannalta oleellisten kohteiden, sodanjohdon ja hallituksen lamauttaminen). Lizenin teknologisesti etevämmät kybersodankäynnin erikoisjoukot torjuvat helposti Äitilin hakkerien yritykset sähköverkon kaatamiseksi.

Äitilin Läntistä rintamaa vastassa (rajan tuntumassa) on noin satatuhatta "ylimääräisiin kertausharjoituksiin" komennettua Lizeniläistä sotilasta. Läntiseen rintamaan kuuluva panssariosasto Pedon 600 panssarivaunua tunkeutuvat, vahvan tykistötoiminnan tukemina Lizenin rajajoukkojen läpi, läpimurron tapahduttua panssarijoukot jatkavat yksin tuhoamaan vihollisen komento- ja huoltorakenteita. Niitä tukeneet jalkaväenosastot piirittävät rajalle sijoitetut Lizeniläiset sotilaat. Syntyneistä kahdesta motista toinen kukistuu nopeasti toisen jatkaessa sinnikästä taisteluaan. Seuraavien kahden vuorokauden taisteluiden aikana Äitilin joukot saartavat ja tuhoavat loputkin polttoaine- ja ammuspulasta sekä yhtenäisen johdon puutteesta kärsivät rajalle sijoitetut Lizeniläiset joukot. Joukkojensa nopeasta etenemisestä haltioitunut Al-Barbadi määrää panssarijoukkoja jatkamaan etenemistään, huolimatta huoltotilanteen heikentymisestä.

Sotatoimialueen yllä käydään merkittäviä ilmataisteluja, sodan ensimmäisinä päivinä Äitil onnistui yllätyksen suoman edun ansioista tuhoamaan noin 25 hävittäjää ja 6 kuljetuskonetta kentille. Lizenin ilmavoimat toipuivat menetyksistä kuitenkin nopeasti ja olivat jo kolmantena päivänä sodan alkamisesta kykeneviä kiistämään Äitilin ilmaherruuden.

Äitil Elävä voima. tappiot (sis. aina haavoittuneet, kadonneet ja vangitut): 80 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 80 Tykistö: 75 Lentokoneet: 18

Lizen Elävä voima. tappiot: 130 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 130 Tykistö: 90 Lentokoneet: 40

2. vaihe[]

Äitilin eteneminen jatkuu, mutta suunnitelman ensimmäinen vaihe on selvästi epäonnistunut. Lizen on onnistunut mobilisoimaan reservinsä ja ryhmittymään uudelleen. AL-Barbadin etenemään komentamien panssarijoukkojen huoltotilanne alkaa heikentyä, yhtymällä on polttoainetta jäljellä neljäksi päiväksi ja ammuksia kahdeksi suurtaistelupäiväksi. Lizenin joukot aloittavat Ñjaraan pyrkivää panssariosastoa vastaan hyökkäyksen, seuranneissa taisteluissa panssariosasto saarretaan ja eristetään omista joukoistaan. Äitilin jalkaväenosastot yrittävät vastahyökkäyksellä palauttaa yhteyden kys. osastoon mutta hyökkäys torjutaan. Äitilin ilmajoukot pyrkivät tästä lähin huoltamaan Petoa ilmateitse.

Äitil

Elävä voima. tappiot: 132 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 100 Tykistö: 87 Lentokoneet: 20

Lizen

Elävä voima. tappiot: 130 600 Kalusto. Panssariajoneuvot: 134 Tykistö: 98 Lentokoneet: 22

3. vaihe[]

Äitilin ilmavoimat epäonnistuvat panssariosaston huoltamisessa ja joutuvat lopettamaan huoltoyritykset raskaiden tappioiden jälkeen. Myös Äitilin yritykset palauttaa yhteys osastoon maateitse onnistutaan torjumaan, joskin raskain tappion. Edellä esitettyjen toimenpiteiden epäonnistuessa ja panssariosasto Pedon tuhoutuessa Äitil menettää operatiivisen toimintansa kannalta välttämättömät joukot ja on pakotettu aloittamaan viivytystaistelun sävyttämän vetäytymisen Lizeniltä valtaamiltaan alueilta.

Äitil

Elävä voima. tappiot: 130 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 560 Tykistö: 112 Lentokoneet: 35

Lizen

Elävä voima. tappiot: 190 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 460 Tykistö: 104 Lentokoneet: 25

4. Vaihe[]

Vetäytymistaistelua käyvän Äitilin asevoimien pahimmat kärjen ohittaakseen Lizen tekee maihinnousun Läntisen rintaman selustaan. Ilmaylivoimaisen Lizenin maihinnousu onnistuu, miinoista ja Äitlin rajavartiolaitoksen ankarasta vastarinnasta huolimatta. Yksi Lizenin lentotukialus vaurioituu pahoin herätemiinan räjähdyksessä ja vedetään huoltoon. Äitilin ilmavoimat tuhotaan kokonaan maihinnousualueen yläpuolella käytyjen taistelujen seurauksena. Molempien osapuolten joukot pääosin rauhaa edeltäneiden rajojen tuntumassa.


Äitil

Elävä voima. tappiot: 219 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 60 Tykistö: 112 Lentokoneet: 26 1., 2., 3. ja 4.rannikkolaivasto tuhotaan täysin (16 sota-alusta)

Lizen

Elävä voima. tappiot: 199 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 110 Tykistö: 30 Lentokoneet: 20 20 sota-alusta

5. Vaihe[]

Maihinnousualueella Lizenin joukot murtautuvat rannikkojalkaväen ja erikoisrajajääkäri legioonien asemien läpi ja uhkaavat koko Läntisen rintaman selustaa. Paikallisjoukkojen vastarinnasta huolimatta tätä rannikkoalueella tapahtunutta läpimurtoa ei kyetä rajoittamaan. Läntisen rintaman tilanne kriittinen sekä huolto ja täydennykset riittämättömiä. Al-Barbadi ampuu itseään airsoft aseella ja antautuu ehdoitta. Sorrettu kansa kerääntyy kaduille juhlistamaan Barbadin luhistumista ja sodan päättymistä.

Äitil

Elävä voima. tappiot: 97 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 9 Tykistö: 70

Lizen

Elävä voima. tappiot: 102 000 Kalusto. Panssariajoneuvot: 43 Tykistö: 21 Lentokoneet: 11 8 sota-alusta


https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/f/fc/VietnamMural.jpg

Advertisement